Typografia

Typografia on alunperin tarkoittanut vain kirjasintyyppejä ja niiden suunnittelua. Sitemmin se on laajentunut koskemaan kirjapainotaitoa ja painotuotteiden ulkoasua, ja juhlallinen symmetria oli usein itsearvoinen lähtökohta. Typografia ei nykyisin enää keskity koristeellisuuteen ja yksityiskohtiin, vaan kokonaisuuteen, silmäiltyävyyteen ja luettavuuteen.

Nykyisin typografialla tarkoitetaan minkä tahansa paino- tai diditaalisen työn ulkoasua ja sen suunnittelua eli fontteja, värejä, asettelua, koko tasapainosta kokonaisuutta ja suhdetta sisältöön, sen koossa pysymistä, harmoniaa ja yhteisnäisyyttä, tarkoituksenmukaisuutta, logiikkaa, tasapainoa, tilanjakoa, ryhmittelyä, rytmiä, jännitteitä, liikettä, suuntaa, valoja, eri elementtejä keskinäisiä suhteita, mielikuvaa, imagoa, ominaislaatua ja niin edelleen.

Kirjasintyypit voi jakaa viiteen eri ryhmään: antiikva, groteski, egyptienne, fraktuura ja kalligrafiset. Näiden lisäksi ovat vielä lukemattomat erikoismerkit ja kuvafontit.
Antiikva on yleisn fontti sanomalehdissä, kirjoissa ja asiakirjastandardissa. Esimerkkejä ovat Times New Roman ja myös Georgia tai Americana.
Groteskin esimerkkejä ovat Arial, Century Gothic.
Egyptienne päätteet ovat lähes tai aivan samanpaksuisia kuin kirjain muutenkin. Esimerkkejä ovat Courier New , Graphos ja American Typewriter.
Fraktuuraa on pääasiassa kahta tyyppiä: vaikealukuisempia kapea ja korkea eli tyypillisemmin goottilainen ja toinen kevyempi, matalampi ja pyöreämpi. 

Kalligrafiset kirjasintyypit tarkoittaa käsin tehtyä kaunokirjoitusta. Esimerkkejä Vivaldi ja Shelley Allegro.